<< Paluu artikkeliluetteloon

Aapo Pääkkö, artikkeli kirjassa
Ihminen, vertainen
10 vuotta Mielenterveyden keskusliiton vertaistukitoimintaa
Koonnut Heli Hulmi
ISBN 952-5154-52-1

Muisteloita yhteiseltä matkalla oma-aputoiminnan kouluttajana

Aloittelin Mielenterveyden keskusliiton oma-aputoiminnan kouluttajana vuonna 1996. Koko projektin ajan ammattikouluttajien tehtävänä on ollut tuoda ajattelu- ja keskustelutyövälineitä täydentämään vertaiskouluttajien arvokasta kokemustietoa. Terapiatyövälineiden sovittaminen maallikoiden käyttöön konkreettisessa muodossa siten, että sekä maisteri että metallimies voivat ottaa ne käyttöön oman ja toisensa elämäntilanteen hahmottamisessa, on ollut haastavaa ja antoisaa. Käytännön työkalujen saaminen ja sorvaaminen kouluttajantyöhön on ollut minulle mieluisaa työtä. Kurssilaisten ja kokemuskouluttajien into omaa elämäntilannetta jäsentävän ja omaa kokemusta vastaavien ajattelu- ja keskustelutyökalujen oppimiseen ja kehittämiseen on ollut mukaansatempaavaa ja innostavaa.

Onnistuneella kurssilla jokainen saa olla oma itsensä ja tämä sanotaan ääneen heti alussa ja tuodaan esiin myös toiminnallisesti. Tässä asiassa vertaiskouluttajien osaamisella ja esimerkillä on keskeinen merkitys. Kouluttajatiimi rakentaa tietoisesti voimavarasuuntautunutta arvostavan ymmärryksen ilmapiiriä. Kurssilaiset kuvaavat kokevansa sen tilana olla oma itsensä ja puhua henkilökohtaisista merkittävistä asioista turvallisesti. Yhdessä olemme huomanneet, että diagnoosien välttäminen on hyödyllistä ja että mielenterveyspulmia kannattaa lähestyä käytännöllisemmin. Keskustelu siitä kuinka minä olen selvinnyt näistä haasteista, on hyödyllistä ja nostaa esiin selviytymisen-, muutoksen- ja toivon näkökulmat.

Oireitten hallintaan ja voittamiseen, sekä elämänlaadun kohentamiseen on toimivia keinoja. Elämme jatkuvassa muutoksessa ja voimme itse vaikuttaa osaltamme tuon muutoksen suuntaan arkisilla valinnoillamme, asennoitumisellamme, suuntautumisellamme ja toiminnallamme. Omakohtaisena kokemuksena syntynyt tieto näistä asioista on ymmärrettävässä ja koskettavassa muodossa ja virittelee tarkastelemaan omaa elämäntilannetta uudesta näkökulmasta. Arvostava vuorovaikutus, jakaminen ja vertaisuus mahdollistaa omia oivalluksia, joiden siemenet itävät innostuksen maaperässä. Tämän seurauksena ongelmien oravanpyörä voi muuttua ratkaisujen helminauhaksi.

Vuorovaikutuksen ammattilaisena olen kokenut, että ammattikouluttaja on koulutustilanteessa eniten vastuussa rakentavan ja turvallisen jakamisen ilmapiirin syntymisestä ja säilymisestä. Kursseilla aika on rajallinen ja on haastavaa saada mukaan kaikki tarpeellinen ja kurssilaisten arvioiden perusteella hyödylliseksi kokema asia. Minusta on ollut tärkeää että kursseilla on luentojen lisäksi keskusteltu paljon ja tehty toiminnallisia ryhmänohjaajana toimimiseen liittyviä harjoituksia. Pyrkimyksenä on ollut saada aikaiseksi jakamisen-, toivon- ja turvallisuuden rakentava ilmapiiri ja siirtää tuo ilmapiiri oma-apuryhmiin. Kaikkien näiden yhteisten vuosien aikana olemme pyrkineet liittämään kokemuskouluttajien elävää käytännöntietoa ammattikouluttajien menetelmätietoon ja muokkaaman niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Ajan kuluessa tämä pyrkimys on vain vahvistunut ja toimimme nykyään yhtenäisenä kouluttajatiiminä.

Kouluttajatiimi on kehittänyt koulutuksen sisältöä eteenpäin ja keskinäinen kilpailu ja itsensä esiintuominen on muuttunut yhteistyöksi yhteisen asian eteenpäin viemiseksi. Yksi hienoista hetkistä matkan varrella oli, kun kurssin aikana syntyi aluksi kolmena kovana koona nykyisin kolmena kantavana koona tunnettu oma-apuryhmän toimivaa vuorovaikutusta kuvaava muistisääntö, jossa toimivan vuorovaikutuksen peruspilarit ilmaistiin selkeässä ja tiiviissä muodossa: kunnioittaminen, kuunteleminen ja kannustaminen.

Ammattikouluttajan tehtävänä on vaalia kouluttajatiimin toiminnan sisältöä, jotta koulutus olisi sisällöllisesti laadukasta ja jotta elettäisiin niin kuin opetetaan ja saataisiin aikaan sellaisia vaikutuksia, että oma-apuryhmän ohjaajat toimivat tulevissa omissa ryhmissään mahdollisimman paljon ryhmäläisiään hyödyttävällä tavalla. Ryhmän voima tullee esiin myös kouluttajatiimissä. Yhdessä olemme vahvempia ja voimme täydentää toisiamme sujuvasti ryhmäläisten parhaaksi.

Keskustelu ja ilmapiiri ratkaisevat paljon
Mielestäni ilman keskustelua eivät muutoksen mahdollisuudetkaan aukea. Kun haastavista asioista saa puhua ja kokee tulleensa kuulluksi ja hyväksytyksi, voi kipeisiin asioihin saada uudenlaisen, toisin näkemisen, katselukulman. Useilla kursseilla on syntynyt vahva jakamisen ja turvallisuuden ,sekä keskinäisen arvostuksen ilmapiiri, jonka vallitessa ihmiset jakavat ainutkertaisella tavalla omia elämäntarinoitaan. Se että muillakin on ollut samanlaisia vaikeuksia ja että niistä on selvitty, antaa toivoa ja uuden näkökulman omaan tilanteeseen, sekä ideoita oman ryhmän vetämiseen. Tämä viesti välittyy parhaiten juuri arvostavassa ilmapiirissä keskustelun keinoin. Arvostavan ymmärryksen turvallisessa tilassa uskalletaan puhua vaikeistakin asioista ja käsitys omasta pystyvyydestä voi vahvistua.

Kouluttajan tehtävänä on varmentaa näiden arkojen hetkien turvallisuutta, näissä hetkissä voi joku ehkä rohkaistua vuosienkin hiljaisuuden jälkeen ottamaan ensimmäisen kerran puheenvuoron. Kouluttajat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen millaisia johtopäätelmiä kurssilainen näissä hetkissä itsestään ihmisenä tekee. Mielestäni jokaisen kouluttajan tulee olla oma-aputoiminnan kursseilla virittelemässä ja suojelemassa voimaantumista ja rohkaistumista. Perustellusti voi sanoa, että pyrimme lietsomaan onnistumisen ja pystyvyyden jakamiskulttuuria.

Tällä yhteisellä matkalla mukana oleminen on ollut minulle henkilökohtaisesti merkittävää. Oman väsymyksen hetkinä ryhmä, jossa on ollut uupumisen kokeneita, on antanut vertaisuuden kautta syntynyttä tietoa, toiveikkuutta ja voimia itselleni. Kurssilaiset ja vertaiskouluttajat ovat opettaneet minulle monia asioita sairastumisesta, selviytymisestä ja kuntoutumisesta, sekä ohjanneet minua pois omista asenteellisuuksistani, joita en aluksi tietänyt omaavanikaan. Vertaiskouluttajilta ja kurssilaisilta saatu palaute on auttanut työstämään kurssin asiasisältöjä selkeämpään ja ymmärrettävämpään muotoon. Tämä palaute on ollut minulle tärkeää oman ammatillisen kasvun ja oppimisen polttoainetta. Olen kiitollinen, kun olen saanut olla mukana kasvamassa ja tekemässä työtä, jonka olen kokenut henkilökohtaisesti merkittävänä, arvojeni mukaisena ja antoisana, sekä kurssilaisten elämään vaikuttavana.

Vertaiskouluttajien tarinat ovat muuttuneet matkan varrella. Osa kouluttajista on jo etääntynyt selviytymisen- ja pulmien tarinasta ja jatkanut omaa matkaansa eheämpänä eteenpäin uusiin maisemiin. Monet kurssilaiset ovat muuttaneet isoja asioita elämässään. Yhden oksan saa katkaistua helposti, mutta kun solmit useita oksia nipuksi niin kaikkien heikot ja vahvat kohdat ovat hiukan eri paikoissa, joten tuon nipun katkaiseminen ei enää niin helpolla onnistu. Idea siitä, että täydennämme ja vahvistamme toisiamme oma-aputoiminnassa on ajan mittaan selkiytynyt ja vahvistunut.

Laulu, leikki ja liikunta ovat tärkeä osa kurssia. Onnistumisen kokemuksille ja itsensä ylittämiselle ja voimaantumiselle on tärkeää antaa riittävästi tilaa. Näitä asioita päästään toteuttamaan kurssiohjelman aamuvirityksissä, illanvietossa ja harjoituksissa. Kun puhumisen ja jakamisen kautta saadut uudenlaiset ajatukset ovat muuttuneet toiminnaksi, on mahdollista siirtyä voimaantumisen polulla seuraavalle askelmalle ja perustaa vaikka toiminnallinen ryhmä, jossa yhdessäoloa ja vertaisuudesta nauttimista voi jatkaa. Parhaimmillaan ryhmissä jokaisen ryhmäläisen oma tarina on hetken osana yhteistä tarinaa. Tästä yhteisestä tarinasta jokainen voi saada jotain oman tarinansa rikastuttamiseen. Kursseilla vallitseva vahva vertaisuuden henki on ollut merkittävää ja rikastuttanut myös henkilökohtaista tarinaani. Yhteisen työn tulokset ovat näkyvissä koulutuksen sisällön kehittymisenä. Kokemuskouluttajat Tuula Laitinen ja Virpi Vesterisen ovat tiivistäneet kurssien sisällön erinomaisesti seuraavaksi muistamista tukevaksi kokonaisuudeksi, jonka he ovat nimenneet muistisäännön sanojen ensimmäisten kirjaimien mukaan ”Matkalle”. Kuntoutumisen prosessi voidaan nähdä matkalla olemisena.

Muutos mahdollinen, Muutos on mahdollisuus
Ajatus, Asenteet ja Arvot
Toivo, Tieto, Tunteet ja Tavoitteet, Toisin näkeminen,
      Toisin tahtominen ja Toisin toimiminen
Kuuntele, Kunnioita, Kannusta, Kommunikaatio kuntoon, Kiitä,
      Katso kauneutta, Kosketa, Kohtuus ja Kärsivällisyys
Askel Aarteisiisi
Luovu, Luota, Lepää
Laula, Leikki, Liiku, Luonnossa
Eheämpänä Eteenpäin

Kautta ihmiskunnan historian ihmiset ovat pysähtyneet istumaan nuotion ympärille kertomaan toisilleen haavoittumisen ja voiton kokemuksistaan. Näissä hetkissä on jaettu kokemuksia, tietoa ja taitoa. Laajoista terapeuttisten menetelmien kirjosta huolimatta toimivan ja ihmistä auttavan keskustelun peruspuitteet ovat sittenkin yksinkertaiset. Jakamisen mahdollistamiseen tarvitaan avoin ja utelias mieli, kolme kantavaa koota oikean hengen luomiseksi ja valmius antaa jotain itsestään toisille ja valmius vastaanottaa jotain toisilta. Kouluttajanakin opetusvälineitä ja menetelmiä tärkeämpää on tuoda itsensä tuolle nuotiolla istujan paikalle yhtenä tasavertaisena ihmisenä. Olen kiitollinen kaikille mukana olleille ihmisille, myös heille joita en erikseen maininnut, joiden kanssa olen saanut istua noilla nuotiotulilla näiden vuosien aikana ja toivon noiden tulien palavan kirkkaana jatkossakin.

<< Paluu artikkeliluetteloon